Tervetuloa Lapinkullan Ystävät ry:n kotisivuille!

Lapinkullan Ystävät ry. on aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on vaalia Lapin kullan ja kullanhuuhdonta-perinteen arvostusta jäsentensä keskuudessa.

Lapinkullan Ystävät ry. perustettiin elokuussa 1986 kullanhuuhdonnan SM-kisojen aikaan Tankavaarassa vaalimaan lapinkullan arvostusta jäsentensä keskuudessa. Jäseniä yhdistykseen on liittynyt reilut 500, joista noin puolet on ikijäseniä.

Yhdistys pitää vuosikokouksensa aina Tankavaarassa kullanhuuhdonnan SM-kisojen yhteydessä heinä- tai elokuun kisaviikonloppuna. Muut vuotuiset tapahtumat kuten Etelän Karonkka, valistustilaisuudet, kisamatkat ja pikkujoulut ovat keskittyneet eri paikkakunnille tilaisuuden mukaan.

Lapinkullan Ystävät ovat vuosien varrella tukeneet Lapin kultaperinteen säilymistä monin eri tavoin. Huomattavin hanke on ollut 1993 Kultamuseon pihalle sijoitettu Vaskaajapatsas, joka on kunnianosoitus "elinkautisten" kaullankaivajien työlle. Kultamuseon kansainvälistä näyttelyrakennusta on myös yhdistyksen pylväs tukemassa.

Yhdistys on hankkinut omistukseensa Tankavaaran lähistöllä sijaitsevan Iso-ojan kämpän, jonka täydellisesti remontoitua pikkupuolta ja isoa puolta vuokrataan jäsenten ja heidän ystäviensä käyttöön. Pihapiirissä on vast'ikään kunnostettu sauna, liiteri, ulkohuussit ja kaivo. Tätä viehättävää ja edullista majoitusta  kulta-alueella kannattaa kaikkien jäsenten hyödyntää.

Lapinkullan Ystäviin pääsee kahden jäsenen suosituksesta ja hallituksen päätöksellä.

Äänestys

Piditkö uusista webbisivuistamme?

Kyllä, löysin tarvittavat tiedot. (1,074)
75%

En löytänyt mitä hain. (361)
25%

Ääniä yhteensä: 1435

Uutisia

Tervehdys

01.04.2021 15:41
Tervehdys Kultaisille ystäville. Edellinen vuosi on ollut pitkä ja piinaava kaikkien rajoitusten...

KEVÄTKIEKERÖ 2020 JOUDUTAAN SIIRTÄMÄÄN

27.02.2020 13:05
Valitettavasti Kevätkiekerö isäntämme Hartwall on ilmoittanut,että tehtaan tilat ovat...

Tankavaara MM 2019

23.07.2019 00:00
Tervehdys rakkaat Ystävät!   MM 2019 on pian käsillä ja ilmoittautuminen...

Zetorin kullanhuuhtojat järjestää

27.02.2019 11:06
KULLANHUUHDONNAN XXV SISÄMESTARUUSKILPAILUT lauantaina 9.3.2019 klo 11.00 alkaen Ravintola...

KEVÄTKIEKERÖ 8.3.2019

27.02.2019 10:44
TERVETULOA KEVÄTKIEKERÖÖN!   Perinteeksi muodostunut Kevätkiekerö...

Verkkosivujamme päivitetään

12.11.2018 19:12
Hei! Alan hiljalleen päivittämään yhdistyksemme verkkosivuja, sekä tuomaan sisältöön ajankohtaista...

LAPINKULLAN YSTÄVIEN VUOSIKOKOUS 2016

30.07.2016 09:00
Pidämme jälleen perinteiseen tapaan vuosikokouksemme Kullanhuuhdonnan SM-kisojen yhteydessä...

Lapinkullan Ystävät 30 vuotta

29.07.2016 18:00
Lapinkullan Ystävät ry. täyttää 30 vuotta elokuussa 2016. Juhlimme merkkivuotta totutusti...

Tervetuloa uusille kotisivuillemme!

11.05.2016 14:22
Tervetuloa uusille kotisivuillemme! Täältä löydät tietoa viimeaikaisista tapahtumistamme....